Labrador dog

Vehnätön koiranruoka: Enemmän lihaa, ei vehnää

Koira on ensisijaisesti lihansyöjä, joten liha on koiran ravitsemuksen tärkein elementti. Koiran ruoansulatuskanava on lyhyt ja nopea, jonka vuoksi koiranruoan tulee sisältää nopeasti sulavia ja energiapitoisia raaka-aineita. Vaikka koira pystyy hyödyntämään jonkin verran hiilihydraatteja ravintonaan, tulisi niiden määrä pitää ruokavaliossa kohtuullisena. Hitaasti sulavat kuidut edesauttavat lähinnä ruokamassan kulkua ruoansulatuskanavassa.

Eläinperäisen proteiinin tulisi olla aina koiranruoan pääraaka-aine, mikä tarkoittaa, että eläinproteiinin lähde löytyy koiranruoan tuoteselosteessa ensimmäisenä. Eläinrehulain mukaan tuoteselosteen raaka-aineiden järjestys luetellaan pakkauksessa enimmyysjärjestyksessä. Ruokien ravintosisältöjä tarkasteltaessa kuitenkin huomaa, ettei monen muun koiranruokamerkin kohdalla asia kuitenkaan ole näin, ei edes eläinkaupoissa myytävissä vaihtoehdoissa. Useat valmistajat käyttävät vehnää tai soijaa halpana raaka-aineena lisäämään ruoan painoa, sillä liha on usein myös koiranruoan kallein raaka-aine.

Miksi vehnätön koiranruoka?

No wheat
PrimaDogin vehnättömät koiranruoat tunnistat tästä pakkauksesta löytyvästä ikonista.

Osa koirista pystyy sulattamaan vehnää paremmin kuin toiset. Vehnä ja soija voivat kuitenkin olla koiraa allergisoivia ainesosia ja aiheuttaa joillekin koirille erilaisia oireita. Ruoka-aineallergia voi aiheuttaa esimerkiksi ihon tai korvien kutinaa, hilseilyä tai vatsaoireita. Runsaasti hiilihydraatteja, kuten vehnää, sisältävä koiranruoka imeytyy koiran ruoansulatuksessa huonosti aiheuttaen erilaisia vatsavaivoja, kuten runsasta ulosteen määrää ja ilmavaivoja.

PrimaDogille koirien hyvinvointi on pääasia. Siksi koiranruokiemme reseptit ovat huolella suunniteltuja ja täysravintomme sisältävät vain ainesosia, joita koira pystyy hyödyntämään tehokkaasti ravinnokseen. Liha on aina ruokiemme pääraaka-aine. Hiilihydraattien lähteenä käytämme gluteenitonta perunaa, kuivattuja omenoita, hernetärkkelystä ja helposti sulavaa maissia. PrimaDogin koiranruoissa ei ole käytetty vehnää tai soijaa täyteaineena kasvattamaan ruoan massaa. Enemmän lihaa, ei vehnää! Lue lisää tuotteissamme käytetyistä raaka-aineista 


Viljaton koiranruoka

Joillekin koirille viljat eivät sovi lainkaan ruokavalioon. Tämän vuoksi olemme kehittäneet myös täysin viljattomia täysravintoja. Viljattomat kuivaruokamme sopivat erityisesti herkkävatsaisille ja allergisille koirille. Viljattomien koiranruokien resepti on kehitetty niin, että se sisältää mahdollisimman vähän allergeeneja, eivätkä PrimaDogin viljattomat koiran kuivaruoat sisällä lainkaan tavanomaisia hiilihydraatin lähteitä kuten maissia, vehnää tai riisiä. Lue lisää herkkävatsaisen koiran ruokinnasta ja viljattomasta koiranruoasta.

Vehnätön koiran ruoka PrimaDog

PrimaDog-täysravinnot täyttävät kaikki koiran ravitsemukselliset tarpeet. Pääraaka-aineena on aina liha, ja herkulliset PrimaDog-kuivaruoat sopivat vaativaankin makuun: lohiöljyä iholle sekä turkille ja vitamiineja pohjoisen marjoista.Tutustu PrimaDogin vehnättömiin täysravintoihin