Harrastuksena TOKO

Harrastuksena TOKO

PrimaDog-lähettiläämme (2019-2020) Liisan ja koiriensa yhteinen harrastus on TOKO. Liisa kertoo tarkemmin harrastuksestaan näin: 

"TOKO - eli tottelevaisuuskoulutus/tottelevaisuuskoe. Tokossa on 4 tasoluokkaa, alokas-, avoin-, voittaja-, ja erikoisvoittajaluokka. Kokeessa mitataan koiran tottelevaisuutta/koulutustasoa. Alokasluokassa tehtävät ovat suhteellisen helppoja ja tehtävät vaikeutuvat sekä lisääntyvät kun noustaan luokka luokalta ylöspäin.

Kokeessa koirakkoa ohjaa liikkeenohjaaja, joka kertoo mikä liike tehdään seuraavaksi, mistä aloitetaan ja mihin suuntaan mennään.

Tuomari arvostelee jokaisen liikkeen erikseen, arvosanat ovat 0 tai 5-10 sen perusteella, miten hyvin liike suoritettiin. Jokaiselle liikkeelle on myös oma kerroin, jolla arvosana kerrotaan, ja sen jälkeen kaikkien liikkeiden pisteet lasketaan yhteen ja niistä tulee lopullinen tulos.

Itse olen päätynyt tokon pariin aikoinaan lähes 14 vuotta sitten ensimmäisen koirani Luken kanssa. Luken kanssa ei koskaan kisaamaan päästy, mutta sain kisailuun lainakoiraksi treenikaverin collien Rillan, jonka kanssa kisattiin tokon avoimeen luokkaan asti. Tällä hetkellä (kevät 2019) kisakoirana toimii Riemu, 5,5v labradoriuros. Riemun kanssa kokeet ovat tällä hetkellä tauolla, mutta kisaluokkana on avoin luokka. Tarkoitus olisi tämän kesän aikana jatkaa kilpailua, mikäli Riemun terveys sen kestää, nyt on ollut selän jumiutumisen kanssa hiukan ongelmia, joten mennään eteenpäin sen mukaan, mitä pystytään.

Aiemmin tavoitteena oli jokaisen luokan koulutustunnus ja TVA (tottelevaisuusvalio), mutta tällä hetkellä meiltä tosiaan löytyy vain TK1 ja ollaan laskettu tavoitteita sen verran paljon, että jatketaan niin kauan, kun molemmilla on kivaa, eikä sen kummemmin tavoitella mitään erityisiä tuloksia. Seuraavan koiran kanssa sitten toivottavasti!"

Liisan lauman tokoilua sekä muita harrastuksia voi seurata Instagramista tililtä @eiriemullarajaa.