

Vahvisteiden avulla koiran toimintaa voidaan ohjata haluttuun suuntaan. Koira oppii tehokkaasti, kun löydät koirallesi toimivan vahvisteen, eli palkitset koiraa toivotusta käytöksestä sille mieluisalla tavalla.
Positiivinen vahvistaminen on eläinkoulutuksessa paljon käytetty ja toimivaksi todettu menetelmä, jossa koiralle jonkin mieluisan asian lisääminen tilanteeseen vahvistaa edeltävää käytöstä. Esimerkiksi koiran tavoitellessa ohjaajalta ruokaa, koira istuu alas ja katsoo ohjaajaa saaden tältä sitten vahvisteen, eli ruoan. Istumisen ja ohjaajan katsomisen tulisi tässä tapauksessa lisääntyä, jos annettu vahviste on koiralle mieluisa.
Koulutuksen kannalta hallussamme olevan vahvisteen on oltava koiralle mieleinen ja tavoittelemisen arvoinen, jotta se toimii. Jokainen koiranohjaaja varmasti tunnistaa tilanteen, jossa tarjoamamme palkkio ei olekaan koiran näkökulmasta kyseisessä tilanteessa arvokas. Omassa olohuoneessa harjoitellessa koiran oma kuivaruoka voi toimia hyvänä palkkiona, mutta lenkillä koira haistelee mieluummin lyhtypylvästä kuin syö nappuloita. Olisiko siis vältettävä kouluttamista ulkona vai muuttaisiko koiran kanssa pysyvästi olohuoneeseen asumaan?
Ehkei kuitenkaan! Ennen harjoituksen alkua on hyvä tarkistaa vahvisteen toimivuus. Tavoitteleeko koira hallussamme olevaa asiaa vai kenties jotakin muuta? Koira itse on paras määrittelemään, mikä toimii vahvisteena. Ohjaajan tehtäväksi jää selvittää, mikä toimii eri tilanteissa käyttäytymistä vahvistavana tekijänä, eikä tämä ole aina helppoa.
Vahvisteina voivat toimia monet asiat, kuten lelut ja leikkiminen, silitys, vapaaksi pääsy tai haistelu. Koiranruoka ja herkut ovat usein helppoja ja monelle koiralle motivoivia vahvisteita. Koirien mieltymyksissä ruoan suhteen voi kuitenkin olla suuria eroja. Ohjaajan vastuulla on selvittää, mistä koira oikeasti pitää. Havainnoimalla saamme tietää, mitkä palkkiot ovat koiralle mieluisimpia. Samalla luomme entistä paremmat edellytykset koulutuksen onnistumiselle.
Ruokaa palkkiona käytettäessä kiinnitä huomiota ruoan laatuun, koostumukseen ja määrään. Pitääkö koirasi isoista pureskeltavista makupaloista, nuoltavasta palkkiosta vai kenties suuresta määrästä pieniä palasia? Innostuisiko koirasi yllätyksellisyydestä? Erilaisista ruokapalkkioista voi koota sekoituspusseja, mikä tarjoaa jokaiselle palkkauskerralle uudenlaisen makuelämyksen. Kokeile rohkeasti, PrimaDogin laajasta valikoimasta löydät monenlaisia vaihtoehtoja.
Toinen huomioimisen arvoinen asia on se, miten ja mistä suunnasta palkkio annetaan koiralle, eli niin sanottu palkkion toimitustapa. Koiralle mieluisaa toimitustapaa voi lähteä etsimään metsästyskäyttäytymisketjun palasista, joita ovat saaliin etsiminen, havaitseminen, vaaniminen, takaa-ajo, saaliiseen tarttuminen, tappaminen ja repiminen. Tuomalla näitä elementtejä palkkaukseen voimme kasvattaa vahvisteen arvoa. Koira voi esimerkiksi jahdata poispäin vierivää namia suurena saalistajana, napata koppeja ilmasta tai repiä sanomalehtitollon päästäkseen syömään sisään piilotetut palkkiot.
Koiran yksilölliset ja rotutyypilliset ominaisuudet vaikuttavat siihen, mitkä toimitustavat ovat juuri sille kaikkein mieluisimpia. Tämän voi selvittää kokeilemalla edellä mainittuja asioita koiran kanssa ja kirjaamalla havainnot ylös. Mikä sen hauskempaa, kuin viettää päivää palkiten koiraansa! Montako tapaa keksit?
Keräämääsi tärkeää tietoa pääset hyödyntämään monipuolisesti, kun harjoittelet yhdessä koirasi kanssa. Joissain tilanteissa koiralle toimivan vahvisteen etsimiseen vaaditaan roimasti mielikuvitusta, mutta ripauksella luovuutta ja heittäytymistä löydät varmasti toimivan vahvisteen juuri sinun koirallesi.
PrimaDog-tuotteista löydät monipuolisia vaihtoehtoja koiran palkitsemiseen. Sopivan pienillä, vähärasvaisilla Training Snacks -treeninameilla voit palkata koiraa tiheästi koulutuksen aikana. Puolikosteat, viljattomat Wild Bites -makupalat taas on helppo taittaa pienemmäksi. Täyteläisiä Wild Bites -herkkuja saa myös rapeina. Tuoreesta lihasta tehdyt viljattomat Northern Treats -herkut ovat erityisen maistuvia, ja niistä voit murtaa tarkoituksiisi sopivia paloja. Anna koiralle vaikka kokonainen Northern Treats -lihatanko, jos se on ansainnut superhyvän palkan! Vaihtelua koiran palkkaamiseen saat esimerkiksi koiranmakkaroista, joita voi pilkkoa ja pakastaa, sekä koiran märkäruoista. Annosaterioilla palkkaat koiraa vaikka suoraan näppärän kokoisesta annospussista.
Kirjoittaja
Milka Tauru
PrimaDog-lähettiläs
Fysioterapeutti, Msc in Veterinary Physiotherapy student
Kouluttaja Pawsiteam-koirakoulussa Turussa
Kuvat
Pääkuva, artikkelin 1. ja 3. kuva: Heidi Jaakkola
Artikkelin 2. kuva: Milka Tauru